torstai 4. maaliskuuta 2010

Kokkimestari viidakkoseikkailulla


Olimme tänään äidin kanssa kokkikoulussa Lanta Thai Cookery Schoolissa. Lähdimme sinne aikaisin aamulla, kaikki saivat omat essut ja reseptivihot. Ensin valmistelimme kaikki ainekset, minä leikkasin sitruunaruohoa, revin kaffirlimen lehtiä, murskasin shalottisipuleita sekä pilkoin kevätsipulia ja chiliä. Kun kaikki ainekset olivat valmiina, aloimme tekemään ruokia. Ensin teimme Tom Yam-keittoa, joka oli tosi hyvää, siitä tuli yksi suosikki thairuokani. Sitten teimme cashewpähkinäkanaa, pad thaita ja panangcurrya. Ja joka välissä söimme annokset. Me ei äidin kanssa jaksettu syödä kaikkia, otimme osan mukaan tuliaisiksi isille ja Leolle. Lopuksi teimme tosi hyvää banaania kookosmaidossa, tein sen ihan itse ja se oli huippuhyvää. Aion tehdä sitä kotona, joskus vaikka koulun jälkeen kavereille.






Kokkikoulussa oli aika kivaa ja opin paljon uusia juttuja. Takaisin bungalowille tulimme sellaisen lava-auton lavalla istuen, se oli hauskaa. Hikisen kokkauksen jälkeen uimme hetken ja sitten lähdimme viidakkoretkelle. Otimme auton ja ajoimme Lantan saaren toiseen päähän, välillä oli aika töyssyistä ja pölyistä. Se auto oli sellainen lava-auto, jossa oli vähän seiniä, äitiä pelotti kun ajoimme pieniä hiekkateitä ylös vuorelle. Meidän piti mennä katsomaan vesiputousta, mutta nyt on niin kuuma, ettei putouksessa ollut vettä. Seikkailimme kuitenkin hetken viidakossa, isi kävi yhdessä lepakkoluolassa ja näki apinan ja muita eläimiä.



Seikkailun jälkeen lekottelimme Leon kanssa viidakkomajan riippumatoissa, se oli hauskaa. Yksi viidakko-oppaista pyysi meidän pienelle purolle, jossa ui ihan pieniä kaloja. Samoja kaloja käytetään täällä sellaisilla spa-hoitoloissa, ne napsivat ihmisten jaloista kuivaa ja kuollutta ihoa pois. Me menimme Leon kanssa puroon ja kalat napsivat meidän jalkoja, se tuntui mukavalta, ehkä vähän kutitti.



terveisin,
kokkimestari ja viidakkoseikkailija Luukas

2 kommenttia:

  1. Moikka kokkimestari ja muut matkaajat! Vitsi miten mahtavia juttuja ootte tehneet, ihanaa! Tuo kokkikurssi kuulosti aivan mielettömältä, kavereillesi maistuu aivan varmasti kookos-banaaniherkut ja muut!

    Täällä Suomessakin paistaa juuri nyt kevätaurinko, ja se on aika ihanaa!

    t. Talkkari-Eeva

    VastaaPoista
  2. Ihan mahtvia juttuja ootte päässeet tekemään, wau!!!
    Tervetuloa kotiin ja varoen!
    Satu

    VastaaPoista